Tervetuloa kotisivuilleni
Asumme Joroisissa maaseudulla, Katisenlahden kylässä. Matkaa Varkauteen on vajaat 10 km.
Olen harrastanut kultaisia noutajia vuodesta 1988. Ensimmäinen koirani oli Jesse, jonka kanssa metsästelimme ahkerasti. Seuraava koira, Bamse tuli meille 2001. Bamsen kanssa metsästeltiin ja tutustuttiin lisäksi noutajien metsästyskokeisiin. Bamse on nyt “kotikoiran” roolissa ja viettää ansaittuja eläkepäiviä. Ronja, ensimmäinen käyttölinjainen ja ensimmäinen narttu, tuli meille 2008 uuden vuoden aattona. Ronjan kanssa harrastetaan metsästystä ja noutajien metsästyskokeita. Tuloksia viimekaudelta NOME-B VOI2 ja WT-VOI2, joten parannettavaa ensikaudelle jäi vielä pykälän verran.
Tavoitteet kasvattajana
Tavoitteena on kasvattaa terveitä käyttölinjaisia kultaisia noutajia, joista olisi iloa omistajilleen niin metsästyskoirina kuin harrastus koirinakin.
Tulevat pentueet
Ronja on astutettu 18.11.2011. Uros on Arska eli Pekkasen Hannelen Gundogs Choise Arrow. Arskasta löytyy muutama kuva kuvagalleriasta.
RONJALLE TEHTIIN ULTRA TUTKIMUS JA PENTUJA ON TULOSSA!!!
Kennel nimi on haettu ja nimi virallistunee Tammi-Helmikuussa.